The Wiren ensimmäisen kauden jälkeen

The Wiren ensimmäisen kauden jälkeen

Kirjoitin aiemmin, että ”The Wire lienee syystäkin klassikko”. Sanamuotoni oli epäilevä, koska en osaa sanoa. Olen katsonut jaksoja sieltä ja täältä. Katsoin vasta jokin aika sitten ensimmäisen tuotantokauden putkeen.

Eeppinen fiktio kärsii ylipsykologisoinnista. Se tarkoittaa, että hahmojen kiinnostavuus riittää jonkin aikaa, kun heitä esitellään ja heistä paljastetaan asioita. Sitten heidän luonteensa ovat kiveen hakattuja, radikaalit muutokset tuntuvat tyylivirheiltä.

Tässä vaiheessa heidän ominaisuuksiinsa pitää olla kiintynyt, koska uutuudenviehätys karisee nopeasti. Kyse on enää tutuksi tulleen katsomisesta, toiston odottamisesta ja varioinnista.

En kiistä hahmovetoisen draaman hienoutta parhaimmillaan, mutta en ”kiinny hahmoihin”, vaikka olen kiinnostunut siitä, mitä he tekevät.

Psykologia riittää kuitenkin vain hetken, aivan kuin elämässä, jossa muiden ihmisten luonteet pysyvät kiinnostavina vain sen myötä miten lukuisat yksityiskohdat suodattuvat heidän luonteidensa prismasta. Perusluonteet muuttuvat hitaasti ajan kanssa tai suurien elämänmuutosten myötä.

Se on kiinnostavaa elämässä, ei niinkään fiktiossa, koska fiktio tiivistää aikaa. Jatkuvia elämän suuntaa muuttavia tapahtumia ei voi ahtaa realismia tavoittelevaan poliisisarjaan, vaikka se palvelisi hahmojen luonnollista kehitystä. Silloin tapahtuu liikaa ja katsoja vieraantuu.

Katseeni harhautuu muualle. The Wiren tapauksessa, koska teos ei ole audiovisuaalisesti kiinnostava, kiinnitän mieluummin huomioni teemoihin, jotka ovat tuttuja David Simonin aiemmista (kirjallisista) töistä:

Alamaailma ja poliisi ovat rinnakkaisia organisaatioita, lain palvelun takana on itsekkyyttä, karmeiden rikosten takana voi olla epäitsekkyys, Baltimoren kaupunki ja monikulttuurinen yhdysvaltalainen yhteiskunta rakentuu demokraattisten ihanteiden vastaisesti, raha jauhaa kaiken tomuksi.

”Kuin Dostojevskia!” kuuluu toistettu kehu. Mutta mitä sitten? Katsoa tuotantokausi The Wirea kestää omalla lukutahdillani kauemmin kuin lukea Rikos ja rangaistus. Sarjan väistämättömäksi eduksi laskettakoon se, että se puhuu nykyajasta. Mutta kumpi on lähempänä suomalaista mielenlaatuani?

Toisen kauden alue ja aihe, satama ja sen duunarit, on kiinnostavampi kuin edellisen tuotantokauden gangstamaailma. En silti päässyt toista jaksoa pidemmälle, koska olin katsonut liikaa. Palaan toiseen kauteen tulevaisuudessa, kun jaksan.

2 vastausta artikkeliin “The Wiren ensimmäisen kauden jälkeen

  1. Ekan kauden ongelma on, että se on melkein liian tiheä. Siitä tuli suosikkini kun jo tiesin mitä tapahtuu. Vitonen on luultavasti heikoin (Simon kiistelee kaunaisena ex-työpaikkansa kanssa). Mutta hienoa post-911 maksimalismia.

    Tykkää

    1. Olen kuullut viidennestä kaudesta samaa. Sääli, aihe kiinnostaa toisen kauden lisäksi eniten. Post-911:sta syntyy mielestäni ensimmäiseen kauteen sen osuvin viitekehys: kuinka sota terrorismia vastaan on verrannollinen sotaan huumeita vastaan, niin pohjimmaisessa turhuudessa kuin rahaa ja valtaa jaettaessa.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s