Valistuksen vatsanpuru

Valistuksen vatsanpuru

Olen kirjoittanut aiemmin, että elämme uutta valistusta. Teen kirjoitukseeni lisähuomion. Modernin eurooppalaisen historian aikana tunteileva subjektivismi on perinteisesti ollut valistuksen hengen vastaista. Käsitys esimerkiksi maskuliinisuudesta tunteiden pidättelynä on lujittunut vasta 1800-luvun teollistuessa ja siirtyessä kohti modernismia. Tästä ovat esimerkkinä niin 1700-luvun kirjallisuus, romantiikka kuin myöhemmin hetkeksi purskahtanut uusromantiikka. Sen sijaan nykyinen valistuneisuuden henki yhdistyy subjektiiviseen tunteikkuuteen korostaessaan, että tunteet eivät voi koskaan olla vääriä. Eivätkä ne tavallaan voikaan olla. Mutkia on vedetty suoriksi tulkitsemalla tämän tarkoittavan, että tunteet ovat aina oikeassa, vaikka ei-väärin ja totuus ovat eri asioita. Tunteilla on siten perusteltu erilaisia raivoisan subjektiivisia argumentteja liittyen rotuun, sukupuoleen ynnä muuhun. En varsinaisesti kiistä tunteiden totuudellisuutta, mutta on oleellista kysyä, millä tasolla eli missä kontekstissa ne ovat totta, sillä lain, moraalin, tunteiden, tieteen ja filosofian totuudet ovat kaikki toisistaan poikkeavia ja laajemmassa yhteiskunnallisessa asiayhteydessä usein yhteensovittamattomia, jos utooppista ajattelua, aatteellisia yhtenäisteorioita, ei lasketa. Ehkä pitäisi siis valistuksen sijaan puhua ajattelusta, joka kokee olevansa valistusta. Ero voi vaikuttaa semanttiselta, mutta on mielestäni oleellinen aikalaisilmapiiriä tulkitessa. Kyse ei ole oikeellisuudesta vaan oikeellisuuden tajusta, tunteesta.


Aivan muihin asioihin liittyen voitte käydä lukemassa kritiikkini Dardenne-veljesten keskinkertaisesta elokuvasta Tuntematon tyttö, joka osaltaan pyörittelee totuuskysymyksiä.

Yksi vastaus artikkeliiin “Valistuksen vatsanpuru

  1. ”Modernin eurooppalaisen historian aikana tunteileva subjektivismi on perinteisesti ollut valistuksen hengen vastaista.”

    Tähän pieni (Alasdair MacIntyren ajattelua referoiva) huomio, että tällainen subjektivismi on myös valistuksen projektin suoraa tulosta. Koska valistus vei voiman vanhoilta moraalisilta lähteiltä, kuten uskonnoilta ja kumosi vanhan teleologisen ihmiskuvan, ei jäänyt mitään, millä perustella moraalia. Siitä muodostui emotivismin kaltaisia moraalisia kantoja, joissa tunteet ovat ainoa moraalisen auktoriteetin lähde.

    Tunnekokemusten nostaminen ylimmäksi moraaliseksi auktoriteetiksi, mitä kuvaat hyvin, on mielessäni hahmottunut juurikin yrityksenä reagoida nykyiseen moraaliseen yhteismitattomuuteen. Ihmiset haluavat jonkin kiistattoman, objektiivisen perustelun, jolla lopettaa väittelyt, ja tunnekokemus toimii siihen hyvin; sitä ei voi mitätöidä, eikä kukaan toinen voi edes arvioida sitä kunnolla. En itsekään halua vähätellä tunnekokemuksia – tietenkin niille on sijaa keskusteluissa –, mutta sen nykyinen asema ilmoituksena tuntuu vastakkaiselta järkevälle keskustelulle.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s