Ajattelun voi havainnollistaa visuaalisesti, kehinä.

Ydinajattelua on yksinkertaiseen olemiseen liittyvä. Sen keskiössä on ajattelija itse; hänen tarpeensa ruoalle, juomalle, unelle, suojalle, läheisyydelle ja niihin liittyville tunteille.

Ydinajattelun ympärille muodostuu muita ajattelun kehiä. Jokaiselle asialle ja huomiolle on oma kehänsä, jonka ympärille tulee muita, ulompia kehiä.

Jos mielikuva tuntuu vaikealta, voi miettiä tähteä ja sitä kiertäviä planeettoja, jokaista planeettaa kiertävää kuuta, asteroideja, muuta avaruusromua.

Olen mieltänyt ihmisten sosiaalisilla tavoilla havaittavan älykkyyden yleensä sitä kautta, kuinka monelle kehälle ihminen pystyy ulottamaan ajattelunsa. Neurologian ystävä sanoisi varmaan, että kuinka hyvin ihminen pystyy aktivoimaan synapsejaan omien fyysisten rajoitustensa sisällä.

Ystävyydet solmitaan havaintojeni mukaan yleensä sellaisten ihmisten välille, joiden ajatukset liikkuvat samoilla kehillä. Ihmisten ei siis tarvitse olla asioista samaa mieltä, kyky ajatella tietyllä tavalla riittää.

Olen erityisen mieltynyt filosofiaan, koska filosofia on vain ajattelun aspekteja. Filosofia tuo kehiä lisää ja mahdollistaa siten myös liikkumisen kehältä toiselle.

Nuoruudessani mielsin asian esimerkiksi seuraavalla tavalla. Esimerkki on yksinkertainen mutta toivottavasti havainnollistava:

Perusargumentti taidekritiikissä on todeta, että objektiivista todistusta on mahdotonta antaa, joten kaikki on suhteellista ja siten yhtä arvokasta.

Edellinen on jo vähän monimutkaisempaa ajattelua kuin pelkkä taideteoksien merkitysten havainnoiminen, mutta periaatteessa kuka tahansa pystyy ajattelemaan näin. Tältä pohjalta kirjoitetaan muodoltaan jähmeää mutta kaikkien luettavissa olevaa sanomalehtikritiikkiä.

Samalla sen ajattelu antaa jokaiselle oikeuden ajatella niin yksinkertaisesti kuin haluaa. Jos objektiivinen todistus ei ole mahdollinen, kriitikkohan on aina oikeassa.

Tämä on ajattelua. Mutta filosofiaa on todeta, että väite kaiken samanarvoisuudesta on itse asiassa objektivistinen väite ja siten paradoksi. Vaikka objektivismi tuntuisi kuinka väärältä, sen vasta-argumentiksi on parasta keksiä jotain muuta kuin ohje, joka pyrkii olemaan universaalisti pätevä. Subjektin ja objektin vastakkainasettelun mustavalkoisuudesta luopuminen on hyvä askel.

Se vaatii luovuutta, useimmiten lukemista ja kirjoittamista eli oppimista. Näin perusajatuksen, tavanomaisen ajattelun, ympärille ilmestyy äkkiä lisää kehiä, joihin ajatus voi liikkua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s