Fomon turhuudesta

Fomon turhuudesta

Olen välttynyt fear of missing out -ilmiöltä eli fomolta, koska sisuksiini on koodattu seuraava ajatus: moni kiinnostavalta kuulostava asia on täysin tavanomainen.

Muutamat tutut ovat kertoneet, että sosiaalinen media saa aikaan tunteen siitä, että pitäisi olla kokenut vaikka mitä. Pitäisi matkustaa, leipoa perinteisiä karjalanpiirakoita, opetella joku kieli ja nähdä pinnalla olevan bändin keikka.

Tämä johtaa ahdistukseen: miksi en osallistunut tuonne, miksi en tehnyt sitä tai tätä.

En ole keskustellut asiasta sen syvällisemmin näin kokevien ihmisten kanssa. Olen kuitenkin huomannut kaikkien olevan kateellisia vähän kaikille, on tekeminen mitä tahansa. Kiireiset ovat kateellisia toisten vapaa-ajalle, rennommin ottavat ajattelevat tekevänsä jotain väärin toisten kiireiden rinnalla.

Itse olen vain iloinen toisten puolesta, jotka tekevät mukavalta vaikuttavia asioita. Jos jotain, olen inspiroitunut hyvällä tavalla.

En siis pääse sisälle tämän ahdistuksen syihin tunteiden näkökulmasta, vaikka olen siitä lukenut. Olisi kiinnostavaa kuulla asiasta lisää siitä kärsivältä.

*

Fomon ytimessä ovat kuvat. Kuvat ja videot tiivistävät kokemukset timanteiksi tavalla, joka ei vastaa arkista kokemusta. Kuviin voi poimia yhden pysäytetyn hetken, joka ei kerro koko juonta.

Kuviin luottamisesta on kyse myös erityisesti aasialaisten kärsimästä Pariisin syndroomasta. Populaariviihteestä tuttu kaupunki paljastuu täysin tavalliseksi: likaa kaikkialla ja vihamieliseltä tuntuvia ihmisiä.

Fomon kaltaiset sosiaaliset pakotteet ovat ulkoa päin saneltuja, trendejä. Ne ovat mainostajien saama niskalenkki kuluttajasta, uskonnollisten rituaalien korvike. Sinun on maistettava tätä ruokaa, pelattava tätä peliä, juotava tätä samppanjaa.

Onhan se helppoa uskoa, kun asiaa tarpeeksi moni hokee, vaikka Instagramissa ja blogeissakin tehdään nykyään kaupallisia yhteistöitä.

Nämä pakkomielteet käyvät sitä vastaan, mitä pidän hyvänä elämänä eli asioiden tekemistä niitä itseään varten. Ihmisen pitäisi osallistua itsensä ja sosiaalisuutensa vuoksi, ei ollakseen mukana jonkun ennalta merkitykselliseksi päättämässä.

Tämän hyvän, hetkessä mukana olevan arkisen elämän puolesta on vaikeaa kirjoittaa, koska markkinat ovat kaapanneet myös tämän retoriikan voidakseen tuottaa pop-psykologiaa ja ”rentoja ajanviettotapoja”, joille toiset voivat taas olla kateellisia.

Moni kuvittelee sosiaalisen median kuvissaankin kyse olevan hetkessä elämisestä, koska ajatus kuvan hetkellisyydestä on sekoittunut hetkeen tarttumiseen elämänasenteena. Tämä on kuin väittäisi digikameran olevan taolaisuutta.

Tämän vuoksi inhoan populaarikulttuuriin kuuluvaa hypeä ja kaikkea sosiaalista kulttuuria, joka elää siitä. Myös lehdistö on tässä ilmapiirissä mukana, eikä aina edes tajua tekevänsä mainosjournalismia. Terveisiä kaikille Game of Thrones -artikkeleita rustanneille senttareille ja vakkareille.

Onnekseni minut on kasvatettu niin, että kun joku alkaa pakottaa tällaisia ehdottomasti koettavia juttuja, reaktioni on pääasiassa torjunta. Trendikkäisiin ilmiöihin on turvallista suhtautua pitkän ajallisen matkan päästä.

Silloin asiat näyttäytyvät niiden todellisessa, kestävässä arvossa – vailla kiirellisyyden painolastia.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s