Muutos ihmisen katseessa ja ryhdissä, kun luulee kameroiden menneen pois päältä. Tätä katsetta fiktiivinen ei tavoita, sillä tietoinen läsnäolo ei voita koskaan tiedostamatonta. Luodessamme jotain toimimme tietoisen läsnäolon piirissä, fiktio on auttamattoman toivoton väline esittää todellisuutta sellaisena kuin se näkyy katsoessa kanssaihmistä, joka ei ajattele olemassaoloaan.

Mutta jotainhan fiktio merkitsee, itseään, ja itseään esittäessään se yrittää seuloa olemisesta jotain sanottavaa ja juuri sanominen itsessään on fiktiossa fiktiivinen aines, ei sanomisen sisältö. Tämä on syy siihen, miksi monet dokumentaristit sanovat myös tekevänsä fiktiota; väline itsessään on väistämättä fiktiivinen, koska se tislaa totuutta.

Fiktion fiktiivisin puoli on, että se selittää asioita, jotka eivät ole selitettävissä. Fiktio kertoo toiveista ja painajaisista, äärimmäisyyksistä logiikan ja tunteiden saralla. Silloinkin, kun se yrittää esittää kaaosta, se yrittää selittää kaaoksen. Sen arvo on, että se kertoo ihmisen tahdosta.

Yksi vastaus artikkeliiin “

  1. Päivitysilmoitus: Valoa ja mustetta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s