Miehen tiestä

Tänä vuonna elokuussa edesmennyt Matti Mäkelä teki pitkän ja omaa kiinnostustani aika vähän hivelevän uran kirjailijana. Hänen tunnetuin teoksensa on Kaksi vaimoa ja muita kirjoituksia (1995).

Luin kyseisen lyhyen esseekokoelman, josta luulin etten sitä koskaan tule lukemaan, koska tarvitsin tausta-aineistoa tulevaan Lumoojan numeroon.

Mäkelä oli minulle tuttu lähinnä Helsingin Sanomiin kirjoittamistaan kritiikeistä, jotka olivat jotenkin puupäisen oloisia – ei siksi, että niiden kirjoittaja olisi ollut tyhmä tai ettei hänellä olisi ollut ääntä, vaan koska ne olivat asenteellisia kohtaamatta rohkeasti omaa vajavaisuuttaan.

Kaksi vaimoa.jpgOn kuin Mäkelä ei olisi tunnistanut kirjallisuuden lajeja. Hänen pänkkäpäinen kirjoituksensa Jaakko Yli-Juonikkaan Neuromaanista (2012) on tässä lajissa eräänlainen klassikko, väärinymmärrystä vietynä taiteen tasolle par excellence.

Olen aiemmin lukenut Mäkelän tuotannosta tietokirjan ”Tämä ei ole taidetta”: Tabujen rikkominen kissantaposta mustaan marsalkkaan (2016). Se on aiheeltaan mielenkiintoinen, mutta toteutukseltaan valitettavan ohut ja sisällötön.

Paukut on kai sitten ladattu tähän nuoruuden teokseen.

Aurinkoontuijottelua-blogissa on aiemmin kirjoitettu kokoelman aloittavasta esseestä Miehen tie:

Mäkelästä miehellä pitäisi olla myös oikeus lyödä naista; mies tarvitsee jonkin yhtä tehokkaan keinon riitelyyn kuin mitä naisen kyyneleet ovat. Nykynaiset eivät ymmärrä pelätä miehiä kuten aikaisemmat naiset, jotka tiesivät miestensä tappaneen sodassa, eivätkä siksi vastustaneet. Nykynaiset ovat saaneet ujutettua omia väkivallattomuuden ideaalejaan miestenkin päihin ja sitten lällättelevät, kun ei tarvitse pelätä miehen nyrkiniskua.

Kirjoituksesta voi toki sanoa, että se on tehokas. Se onnistuu juuri siinä mitä haluaa: se ottaa sukupuolikeskustelun miesten haltuun naisilta. Se tekee sen rumasti ja epähumaanisti ja jättää Mäkelään muuten kohtalaisen positiivisesti suhtautuvan lukijan ihmettelemään kirjoittajan kylmyyttä ja älyllistä rappiota.

Mikael H. tiivistää kirjoituksessaan oikeastaan kaiken, mutta kirjoitan silti omat ajatukseniauki, koska Miehen tie on niin arkaainen, raaka kirjoitus, kotoisin ällöttävästä mielentilasta. Se pakottaa tekemään tiliä kanssaan.

Kirjoitus on lähtökohdaltaan niin loukkaava, ettei siitä edes loukkaannu. Lähinnä päätyy ihmettelemään, että kaikkea sitä tässä maassa on painettu.

Taktisesti se on laitettu heti kirjoituskokoelman alkuun. Kun seuraavissa teksteissä kirjoitetaan leppoisan humoristiseen sävyyn säähavaintojen teosta tai kodin remontoimisesta, väijyy lukijan mielessä Eiffel-tornin kokoinen tietoisuus, että kirjoittaja epäsuorasti tunnusti vain joitain sivuja aiemmin tekevänsä parisuhdeväkivaltaa.

Kirja reunustaa itsensä tavalla, joka ei ole vieras miesasiamiesten kirjoituksia lukeneille, vaikka Mäkelä on ollut omana aikanaan yksinäinen susi.

Loru kuuluu seuraavasti.

Mies on modernissa yhteiskunnassa (maailmansotien jälkeen) pikkuhiljaa kastroitu, naiselliset arvot ovat tämän tehneet. Samalla naiset salaa pilkkaavat miehiä ja käyttävät heitä hyväkseen. Jopa suomalaisten miesten väliset henkirikokset Mäkelä kehystää naisten syyksi. Rumiakin suomalaiset naiset vieläpä ovat, eivätkä anna tarpeeksi usein. [1]

Mäkelä on kirjailijana konservatiivinen sanan varsinaisessa mielessä. Hänelle tärkeitä ovat perhe ja järjestys, luonto. Vaikka sivulauseessa hän voi myöntää haaveilevansa Kaukoidän neitsyistä.

Kapitalismi ja sosialismi ovat kummatkin epäluotettavia, koska ne kannustavat väärään tasa-arvoon ja luonnon tuhoamiseen. Jos Jumala on, se näyttää mieheltä itseltään tai tämän isältä. Ehkä vielä 1995 näin kirjoittaminen oli suomalaisessa yhteiskunnassa neutraalin perinteistä, mutta näin neljännesvuosisata myöhemmin fasismi on kaapannut tämän suuntaisen ajattelun keppihevosekseen.

Kirjoituksessaan Mäkelä jopa puolustaa sitä, että seksuaalisesti kokenutta naista voi huoritella vapaasti, mutta mies saa itse vuorostaan olla rietastelija.

Mietin, millaiseen paikkaan ihminen on henkisesti joutunut, että kirjoittaa kokonaisesta sukupuolesta näin epäinhimilliseen sävyyn? Asenteet muuttuvat vuosikymmenten myötä, mutta naisen toiseuttaminen ilmenee aivan tietyllä tavalla joissain suurien ikäluokkien miesten kirjoissa, josta tämä on ääriesimerkki.

En suostu uskomaan mihinkään ”ajat olivat toiset” -selitykseen, joka olisi täysin tyhjentävä, sillä suomalaisen kirjallisuuden historia ei mieskeskeisyydestään huolimatta ole ollut näin läpeensä misogynististä.

Tietysti suhtaudun inhoten, koska omat asenteeni ovat päinvastaiset, osin juuri Mäkelän sukupolveen kuuluneiden miesten takia.

Tuossa todellisuudessa kirjailijan ikäiset aikuiset miehet olivat vieraita perheilleen, kyvyttömiä käsittelemään vaikeita tunteita ilman toisiin kohdistuvaa raivoa. He olivat huonoja kasvattamaan lapsiaan.

He korvasivat neuvot huutamisella tai sulkeutumalla itseensä ja olivat humalassa äkkipikaisia ja arvaamattomia. Eikä se todella ollut naisten syy, vaan isiltä opittua, tunnetyhjiön ja traumojen rakentamaa luuppia.

Miehet olivat pelottavia, naiset inhimillisiä, turvallisia ja lähestyttäviä. Äitien neuvoista oli yleensä enemmän hyötyä kuin isien.

Ihmettelin lapsena nähtyäni Kolme muskettisoturia -näytelmän, miksi Milady Winterin rikoksista piti rangaista kuolemalla, mutta D’Artagnan sai tehdä samanlaisia petoksia ja olla sankari? Muuten hienossa lapsuuskokemuksessa tunne jätti vatsaan kylmän kalvon.

Lukemaan opittuani ja kirjallisuutta selaamalla huomasin pian, että nainen voi olla mieskirjailijalle vain typerä naikkonen, jota saa hutkia kasvoihin säälittä.

Etoi. Koko roska on aina etonut.

Kun kirjailija kirjoittaa, että jokaisella miehellä pitäisi olla oikeus hakata naista, koska naisilla on aseenaan henkinen alistaminen, en kerta kaikkiaan tiedä mitä sanoa.

Enkä Mikael H:n lailla ymmärrä, mitä erityisen taitavaa Tommi Melender tästä esseestä löysi. Proosa ei erotu edukseen, ja argumenttien perustelut ovat potaskaa.

*

On vain yksi piirre, jossa tunnistan yhtäläisyyden esseen maailmankuvan ja itseni kanssa; pidän itsekin parisuhteen merkittävimpänä asiana uskollisuutta ja uskoutumista, joka on ehdotonta ja jonka puolesta annetaan kaikki.

Tunnistan esseistin kuvaileman tilanteen, jossa käsitys rakkaudesta on parisuhteen osapuolilla varsin erilainen.

Koska kaikki muu esseessä on niin luotaantyöntävää, joudun luultavasti harkitsemaan uudelleen suhtautumistani, jota en ole koskaan pitänyt epäterveenä; vain omana tapanani hahmottaa rakkaus.

Mutta jos omasta ylivertaisuudestaan vakuuttunut naisten hakkaamisen puolestapuhuja on samaa mieltä, tunnen omatuntoni pistävän. Pitäisikö tässäkin suhteessa muuttua?

*

Kaikki kirjallisuus on pohjimmiltaan jonkin tunteen puolesta puhumista. Mitään ei voi analysoida loppuun, ennen pitkää on valinnan aika: mikä minusta tuntuu oikealta. Sen tunteen puolesta on kirjoitettava. Voin älyllistää tunteitani ja perustella näkemyksiäni, mutta pohjimmiltani minun on hyväksyttävä valintani olevan uskon loikka.

Tunne-esseismi ponnistaa tältä pohjalta. Se esittelee kirjoittajansa fiiliksiä ja tekee jokaisesta kirjoittamiseen kykenevästä kokemusasiantuntijan. Tässä piilee ansa, sillä tunne-essee ei vakuuta tuntemaan mukanaan. Lukijalle jäävät tunteen ympärille kasatut väittämät mysteereiksi. Katsokaa minun oikeuttani sanoa, ne sanovat. Ne eivät sano: tuntekaa kanssani.

Jos Miehen tiestä voi kertoa jotain hyvää, niin sen, että se ottaa tunteensa ja esittelee sen avoimesti. Valitettavasti se perustelee universaaleilla väittämillä siitä, mitä mieheys on. Tämä mytologisoitu miehuus on itselleni miehenä vain epämääräinen liittolainen ja pahimmillaan pelkkä vihollinen, koska se mitätöi oman kokemukseni. En siis ymmärrä, mitä sillä edes tarkoitetaan.

[1] Etuoikeutetuille tyypillinen ”ruoka oli pahaa eikä sitä ollut tarpeeksi” -valitus siis.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s