Tag: kateus

Kertomus köyhyydestä

Kertomus köyhyydestä

Ainakin meillä on toisemme. Niin sanoo hän, joka ei ole köyhä. Laatikottomassa joulupöydässä lause on karkea vitsi.

Yhdessä vanhimmista kirjoitetuista ja edelleen versioiduista tarinoista köyhä saa paksun lompakon, mutta oppii, ettei sillä voi ostaa kuolemattomuutta. Lopussa hän menettää kaiken ja saa kaiken.

Turvallisesti apurahalliset tai leiville lyövät taiteilijat rakastavat tätä tarinaa eniten ja vihaavat sitä harvoin kerrottua, jossa köyhän elämä kohenee työstä saadusta korvauksesta. Sen näyttäminen mielletään loveksi kapitalismin kritiikissä.

Näin ei pitäisi olla, koska jako kahteen, helpotukseen ja tuskaan, on rahan perversiota oleellisimmillaan. Mikään hengellinen väittely ei ole niin väistämättömän mustavalkoinen kuin tunne rahasta ja sen puutteesta.

Internetin imbesilleimmät libertaarit ovat oikeassa: Köyhät ovat kateellisia. Tosin eivät rikkaille vaan keskiluokalle. Keskiluokka elää elämää, jota mainostetaan läpi yhteiskunnan niin härskisti, ettei siitä tajuta edes suuttua.

Keskiluokka koostuu käsitettävämmistä ihmisistä, ei abstraktioista rikkaiden tavoin. Ihmistä ja muodotonta mössöä vihaa aivan eri tavoilla. Keskiluokkaa täytyy jatkuvasti katsoa, vaikka ei haluaisi, ja sietää sen lyhytkestoisia pakkomielteitä.

Kamalinta ja todellisinta on ajatella, että ilman tätä impulsiivista joukkoa mitään todellista muutosta on mahdotonta saada aikaan.

Markkinatalouden väkivaltaisuus ei loukkaa uuden valistuksen ajassa moniakaan, vaikka sitä sietäisi pohtia oikein kunnolla. Keskiluokka on standardi. Siihen nousemiseen tarvittavia kiikkeriä tikkaita pidellään nenän edessä. Puolat on paikoin sahattu poikki.

Vasta onnistuneen kiipeämisen jälkeen alkaa nurkuminen. Muistuu mieleen aika, jolloin puolison kanssa nukuttiin samalla kapealla patjalla ja dyykatessa löytyi lavallinen ehjiä jogurttipurkkeja. Tämä on se tarina, tämä.

Kateudesta huomauttelijat vihjaavat mielikuvituksettomuuttaan, että vihreä tunne tekee köyhän esittämän kritiikin tyhjäksi; ei, se tuo sanomalle tarvittavaa vakavuutta, koska kateus on reaalista eikä kirjoituspöydän ääressä luonnosteltua. Keskiluokkainen kutsuisi sitä toisella nimellä, kunnianhimoksi, jos puhuisi itsestään.

Pahin virhe: Rahan suoma riemu sekoitetaan sen jumaloimiseen. Vaikka pidän rahan saamisesta, inhoan sen käsittelyä. Raha kuuluu pimeään laatikkoon, ei pankkiin kasvamaan tai kuihtumaan näkyvästä todellisuudesta irtautuneiden taloudellisten lainalaisuuksien perässä.

Poissa silmistä raha on omatunnossa piilotteleva hyvä työ, jonka ottaminen esiin saisi muut tekemään aivan mitä pyytäjä käskee. Sitä ei tarvitse työntää valokeilaan, koska se olisi pornografiaa, mauttomuuden vuori. Ainakin meillä on rahamme.