Avainsana: kirja

Peilin takana ja Taivaan arkkityyppejä

Peilin takana etukansi

Olen saattanut maailmaan kaksi teosta. Näin sopivasti kansallisen kriisin aikaan.

Ensimmäisenä on Peilin takana: elokuvan historiaa 1874 – 2020. Osallistuin kirjan tekemiseen toimittajana ja kirjoittajana. Kyse on yli 1 000 elokuvan varjokaanonteoksesta, kahdeksan kirjoittajan yhteisprojektista.

Teos on ulkona NYT ja siitä voi lukea tarkemmin Laajakuvan omalta sivulta, josta löytyy myös 100 sivun näyte. Kirjaa saa muun muassa Amazonista ja Bookysta. Osta, jos haluat tukea Laajakuvan toimintaa.

Erilaisista itsestäni riippuvista ja riippumattomista syistä johtuen tämä toinen teos taas ilmestyy aikomaani paljon myöhässä, mutta ilmestyypä kuitenkin!

A. Vipunen: Taivaan arkkityyppejä -C-kasettia saa tilattua Levykauppa Äxästä, 8raidasta tai (kun kauppa taas aukeaa) fyysisenä kopiona Asemalta. Tai sitten suoraan minulta. Spoken word -albumi, 40 minuuttia. Rajoitettu painos. Julkaisija Manala Records (MNL-008). Osta, jos haluat tukea tulevia koitoksiani. Kasetti tulee myöhemmin myös digitaalisille alustoille.

Maistiaisena kolmas single Merellä, mukana myös Valpuri. Aiemmin julkaistu: Ars Magna (Nokturno-lehdessä) ja Musta päivä. Tuottajana Joni Dee.

Lopuksi lienee hyvä kertoa, että näiden julkaisut merkitsevät erään ajanjakson päättymistä, sillä tämä kirja on viimeinen Laajakuva-aiheinen projekti tai kirjoitus, jossa tulen olemaan mukana.

Seuraavaa A. Vipusta voidaan odottaa aikaisintaan vuoden päästä. Mielessäni on myös puoli tusinaa muuta kirjoitusprojektia, joista aion keskittyä erääseen kaunokirjalliseen ensimmäiseksi tarkemmin. Niistä lisää sitten, kun aika on kypsä – toisin sanoen, kun joku muu voisi olla halukas kustantamaan ne. Niin mukavaa kuin omaehtoinen puuhastelu on ollut, olisi vaihteeksi hauskempaa, että saisin vain kirjoittaa ja joku toinen pitäisi huolen, etten tee tyhmyyksiä.

Nyt on ollut hiukan taukoa, mutta palaan normaaliin bloggailuun taas ensi kuussa.

 

Vipunen Taivaan arkkityyppejä kansi

Kirjat ovat taikakalujani. Asettelen niitä ympärilleni luettavakseni, lohdukseni ja suojakseni. Yöpöydälläni on 13 kirjaa. Sängyn vieressä niitä on viisi lisää. Pienellä tuolilla samassa huoneessa on vielä kuusi kirjaa pinossa. Esseitä, historiaa, romaaneja, pakinoita, ”jotain mihin piti palaamani”.

Haluaisin ottaa vastikään ostamiani opuksia kirjahyllyistä lisää vain hypisteltäväksi, selattavaksi. Aika ajoin laitan kaikki kesken olevat kirjani takaisin hyllyyn voidakseni keskittyä vain yhteen, mutta pian olen jälleen kasannut uuden muurin ympärilleni.

Lähtiessäni kotoa minne tahansa muualle paitsi kauppaan ja lenkille otan aina kirjan reppuuni tai taskuuni. Ilman nidettä lähteminen tuntuu yksinkertaisesti väärältä, vaikka en lukisi sivuakaan matkallani, niin kuin tuppaa käymään (ja toisilla matkoilla luen monia kirjoja loppuun).

Usein katson maisemia ympärilläni edes hypistelemättä sivuja, mutta olen silti tyytyväinen siihen, että otin opuksen mukaani, vaikka se kolhiintuisi reissussa turhaan. Viljelen kirjoja ympärilleni käydessäni töissä, ulkona syömässä, puistossa. Työpaikallani pidän aina paria nidettä lounasta ja joutohetkiä varten.

Teen valikoivia toivioretkiä antikvariaatteihin, joista etsin lisää vastauksia ja löytämisen kokemuksia. Torjun lukemisella ahdistusta ja surua, kohotan sillä arkisia tapahtumia suurempaan arvoon. Katseen kohottaminen kirjasta kesken lukemisen on usein nautinnollisin hetki. Luen kirjoittaakseni.

Kaikesta huolimatta en osaa lukea syödessäni, en edes napostellessani, vaikka otan kirjan usein ruokapöytään. Voin keskittyä hyvin vain toiseen asiaan, kummankin välillä vuorottelu tuntuisi toisen latistamiselta. Ruokailun jälkeen on toisin. Voin asettua paikalleni, lukea rauhassa ja vain olla, ehkä nukahtaa.

Masennus on pakottanut minut luopumaan joistain ilonaiheistani ja keksimään pari uutta lisää, mutta lukemisesta ei ole tarvinnut tinkiä. Jos menettäisin lukuhaluni, kadottaisin itseni hämärään iltaan. Kirjat, omat ja lainatut, ovat minä enemmän kuin mikään muu objekti. Selaamalla kirjahyllyäni tiedät ehkä, mikä minua ajaa.

Silti luovun huonoista opuksista epäröimättä. Tulipalon sattuessa antaisin kaikkien kirjojeni paitsi Perheraamatun tuhoutua.

Kirjat on luotu kulutettaviksi, ei palvottaviksi. Niitä saa aina lisää, kunnes niitä ei enää saa. Niillä on suojeluvietti… Eli minulla on tarve suojella itseäni niiden avulla… Kummallista kyllä, se on mahdollista vain, koska ne ovat elämäni pölyä, rihkamaa.