Avainsana: rakkaus

Olemassa olevia raakileita

Anders Zorn: En sk?l i Idun. NM 3354

Ei ole vapautta, ihmiset ovat vapaita.

*

Ei ole rakkautta, on rakastamista.

*

Ei ole yksilöä, on oltava yksilöllinen.

*

Suoraselkäinen ei anna lupauksia, joita ei voi kuvitella pettävänsä.

*

A: ”Kuoleman rinnalla kaikki on koomista.”
B: ”Mitä nihilismiä!”
A: ”Juurihan sanoin olevani optimisti?”

*

Onko minä viallinen, kun sitä voi ajatella vain suhteessa toisiin – vai täydellistynyt?

*

Valinnat pitävät huolen siitä, ettei ole minää minän takana.

Mielikuva

Mielikuva

Kukaan ei rakasta toista ihmistä vaan minänsä mielikuvaa toisista. Näin kuulin taas yhden ihmisen sanovan toiselle, kun istuin kahvilassa lukemassa. Mistä tiedän, mikä on minä? En löydä ajattelemalla ehdotonta minua, josta unelmani voivat syntyä. En näe unelmieni syntypaikkaa enkä osaa sanoa pohjimmiltani, miksi pidän yhdestä asiasta enemmän kuin toisesta. Jos sanon rakastavani mielikuvaani, oletan että on paikka, jossa voin katsoa minääni ja sanoa: tämä on omaani, sillä mielikuvaani rakastuessani ajattelen omistavani edes sen verran. Mutta en omista mitään, koska en näe minuuteen enkä tiedä, mikä ajatuksissani on sen ja mikä ei. Tai omistan mielikuvani tietämättäni, osaamatta sanoa valehtelevani. Vielä vähemmän voi toinen ihminen puhua mielikuvistani. Silloin hän olettaa näkevänsä ne paremmin kuin minä itse ja siten tuhoaa oman väitteensä. En kiistä, että rakastaessani en rakasta toisen ihmisen syvintä olemusta, mutta rakkauttani ei ohjaa myöskään käsitys mielikuvistani. Tartun käsittämättömään, johon rakkaus minut altistaa ja jossa en enää tiedä, mitä rakastan. Rakkauteni ei kohdistu toiseen ihmiseen, jota en näe, eikä odotuksiini, koska en usko sielunsisaruuteen, vaan tyhjiöön, jonka minuuteni ja hänen minuutensa tekevät välilleen ja johon yritän katsoa näkemättä mitään.

Rakkaudessaan horjuva

Rakkaudessaan horjuva

Rakkaudessaan horjuva kuulostaa kirjalliselta keksinnöltä, kunnes tyypin näkee omin silmin.

Hän työntää rakastettunsa muka vaivihkaa toisten syleihin, tutustuttaa kultasensa juhlissa kaikkein viehättävimpään uuteen ihmiseen, ei välitä siitä paljonko puoliso kuluttaa vapaa-aikaa läheisimmän työkaverinsa kanssa.

Tämä voi kuulostaa tavalliselta luottamukselta, mutta tyyppi ei ole menettänyt mustasukkaisuuttaan. Tilanteet ovat ihmiskokeita. Taito myöntää toisen itsenäisyys johtuu tässä tapauksessa hellyyden puutteesta eikä kunnioituksesta.

Rakkaudessaan horjuva ehdottaa ystävilleen, että nämä saavat iskeä hänen puolisonsa. Ajatus ei tuota ehdottelijalle seksuaalista mielihyvää.

Hän on neuvoton. Hänen puolisonsa inhottaa häntä tuttuutensa tähden, vaikka tuntuu myös omaisuudelta. Välinpitämättömyyttään hän toivoo kumppaninsa rakastuvan toiseen.

Silloin hänen inhonsa tuntuisi oikeutetulta, tietysti vain hänelle itselleen. Tai hän toivoo, että kipinä puolustaa kerran valloitettua maata löytyisi uudelleen.

Kävi miten kävi, kummassakin tapauksessa syntyy yksi marttyyri lisää.