Avainsana: tiloja

Paikkojen tuttuudesta

Paikkojen tuttuudesta

Koska emme voi elämämme aikana koskaan oppia kuin muutaman kaupungin hengityksen läpikotaisin (ja muuttaessamme kaupungista toiseen lopulta menetämme myös muistoissamme aiempien kotiemme luonnollisen rytmin), etsimme fiktiosta merkkejä paikkojen yhteneväisyyksistä, niin kuin ajattelemme tarinoiden olevan yhteisiä voidaksemme ymmärtää toisiamme. Kaikki nämä yritykset ovat viritelmiä ymmärtää ensisijaisesti vain itseämme, mielikuviamme ja sitä, miten niitä on johdateltu.

Rakennan muistojani uusiksi vakuuttaakseni itseni. Totuus paljastuu vasta, kun palaan paikkaan, jonka pohjalta olin muistoissani vanhan kotini rakentanut. Äkkiä se tuntuu vieraalta, mieleni yksityiskohta yksityiskohdalta kasaama kuva muistuttaa enemmän sitä kotia, jossa asun nyt. Piirteet ovat vaihtaneet paikkaa, ihmisten hymyt. Alkuperäinen on muuttunut vieraaksi eikä muistuta enää edes hellimääni ideaa itsestään…

Tarve nähdä asioiden välillä yhtäläisyyksiä kertoo, että jokin niistä etsimäni on tärkeintä minulle, subjektina, mutta mitään maailman tosiluonteesta se ei anna minun sanoa. Ei ainakaan sen enempää kuin on ollut mahdollista jo aiemmin. Tämän jatkuvan illuusion tähden voin astua huoneeseen ja heti tunnistaa sen huoneeksi, astua siinä pelkäämättä, ja pian, ei mene kuin muutama päivä, jo tunnen sen omakseni ja alan kutsua sitä kodiksi, luokkahuoneeksi, kantakahvilaksi tai työpaikaksi, kunnes väistämättä tulee ilta, jolloin huone lakkaa olemasta mitään. Mutta muisto vaeltaa!

Mainokset