Avainsana: Zenonin paradoksi

Kirjoitus on kilpikonna, kirjoittaja Akilles. Siltä usein ainakin tuntuu. Lapsuudesta varhaisaikuisuuteen kehitys tapahtuu suurin harppauksin. Sen jälkeen askeleet pienenevät. Lopulta kyse on yksityiskohtien hiomisesta. Yksityiskohdat ovat tietysti tavattoman tärkeitä, niitä on kirjoituksissa miljoonia. Yhdenkin asian hallinta tarkoittaa otetta tuhansista virheistä. Mutta uutta huomioitavaa tulee aina lisää, ei ole koskaan valmista kirjoitusta, aina löytyy joku ehdottamaan jotain muuta. Voin sanoa suurien harppausten ajan päättyneen omalta osaltani joskus vuonna 2013. Tämä blogi on syntynyt pari vuotta sitten, kun olen tajunnut jäljellä olevan enää ääretön määrä pientä hiontaa. Ymmärrän nyt mahdollisuudet, jäljellä on enää oma sokeus ja itseluottamuksen puute.

Tältä siis tuntuu, mutta Zenonin paradoksi ei ole tosiasiassa paradoksi, sillä se on ratkaistavissa. Akilles kykenee juoksemaan kilpikonnan ohitse. Vaikka yhden jakaisi äärettömän monella tavalla, on lähtölukema silti yksi. Äärettömästä määrästä yksityiskohtia ja muuttuvaa maisemaa on läpi historian tullut aina kokonaisuutena ajateltu massa, joka tunnetaan kirjallisuutena. Kirjoitus onkin enemmän kirjoittajan, havainnoitsijan rajallisuuden harjoitus, itsessään se on täydellinen.